Muutosvoimaa

Tv:ssä tyttö kertoo, kuinka vaihto-oppilasvuosi muutti hänet ujosta, hiljaisesta tytöstä vuodessa sosiaaliseksi, ulospäinsuuntautuneeksi nuoreksi naiseksi. Jäin miettimään, kuinka usein juuri tuollainen suuri kulttuurimuutos voi tuoda ihmisestä aivan uusia puolia esiin. Ja kuinka toisaalta kasvuympäristö voi tahattomasti luoda kaikilla odotuksillaan ja lokeroinneillaan näkymättömät kahleet, jotka estävät vastaavan kehityksen tutussa ympäristössä. Monet pienen kylän kasvatit puhkeavat kukoistukseensa vasta päästyään omille siivilleen suuremmilla opiskelupaikkakunnilla. Lue lisää

Unelmoi Tosissasi -opas: näin purkitat unelmasi todeksi

Jos olet tutustunut vetovoiman lakiin (Law of Attraction), Salaisuus -kirjaan (The Secret) tai luovaan visualisointiin (Creative Visualization), tiedät että yksi vaikeimmista asioista on irti päästäminen ja luottaminen siihen, että asiat järjestyvät omalla ajallaan ja tavallaan. Unelmoi Tosissasi -oppaan seuraava tapa unelmoida ratkaisee tämän haasteen hauskalla tavalla: purkita unelmasi unelmapurkkiin. Unelmapurkki on muutenkin helppo ja hauska tapa unelmoida, ja toimii vaikka et olisi koskaan tutustunut alussa mainittuihin tekniikoihin.  Lue lisää

Onnistujan ohjeet

Käsiini sattui vanha Positiivareiden Onnistujan Päivyri vuodelta 2011. Sivulta 22 löysin Reino Rasilaisen laatimat Onnistujan 12 ohjetta. Onnistujan ohjeet ovat mahtava muistilista, nämä kun pitäisi mielessä ihan joka päivä... Lue lisää

Unelmoi niin kuin eläisit ikuisesti

Parhaat jutut löytyvät sattumalta. Täytyy vain antaa sattumalle mahdollisuus ja tehdä välillä jotain spontaania, antaa intuition viedä.

Arkisella ruokakauppareissulla tsekkasin kassajonossa nopsaan lehtihyllyn sisällön. Tykkään huuhdella ideanystyröitäni eri lehtien lööpeillä, samalla kun odotan omaa vuoroani. Lehtien kansista saa äkkiä kuvan siitä, mikä puhuttaa, mikä on in, mikä out. Lue lisää

Unelmoi Tosissasi -opas: näin kirjoitat unelmasi todeksi

Unelmointi on virkistävää ja rentouttavaa. Se antaa mielikuvituksellemme siivet ja ajatuksillemme vapaan kentän temmeltää. Unelmointi voi olla myös pelottavaa. Pelkäämme ehkä pettymystä, jos unelmat eivät toteudukaan. Tai pelkäämme heräävämme nykyhetken tyytymättömyyteen.

Nämä pelot ovat kuitenkin useinmiten turhia. Osaamme kyllä erottaa unelmat ja todellisuuden. Ja yleensä on vain hyväksi, jos heräämme korjaamaan nykyhetken epäkohtia - vaikka sitten pienin askelin. Lue lisää

Verkostoituminen: inspiroidu ihmisistä!

Verkostoituminen... huh - monille tuo sana aiheuttaa ikäviä väristyksiä selkäpiissä. Joillekin verkostoituminen on luonnollinen tapa elää, joillekin häikäilemätön tapa edistää omaa etua, joillekin se on pakkopulla, jota on pakko vähän harrastaa ja joillekin se on asia, jota on syytä karttaa kaikin keinoin. Ja kuitenkin me kaikki olemme jollain tavalla verkostoituneita. Lue lisää

Anna kehun tulla!

Kohteliaisuuden, ihastelun ja kehun antaminen toisille on ihana tapa levittää hyvää mieltä läpi vuoden, ja näin joulun alla se on erityisen helppoa aloittaa kun aistit herkistyvät muutenkin kauneuteen ja rauhaan. Kun tapaat ihmisiä, kuuntele itseäsi ja sano ääneen se asia, mikä sinusta tuntuu kivalta, uudelta tai erilaiselta. Annat siis vain kehun tulla, aidosti suoraan sydämestäsi! Lue lisää