Listaa vuoden tähtihetket ja ylläty iloisesti

Eräänä uutena vuotena olin vähän tylsistynyt elämääni ja tuntui, ettei kuluneen vuoden aikana ollut tapahtunut oikein mitään. Minulla oli päiväkirja, jonne olin kirjoitellut satunnaisen säännöllisesti ja aloin ihan huvikseni lukemaan vuoden merkintöjä läpi. Yllätyin pian, kuinka paljon vuoden aikana olikaan tapahtunut. Koska näitä pienempiä ja isojakin tähtihetkiä oli ripoteltu tekstiin pitkin vuotta, päätin tehdä niistä selkeän yhteenvedon. Näin syntyi uusi uuden vuoden perinteeni: vuoden tähtihetkien lista. Lue lisää

Nukutko riittävästi?

Lukaisin juuri Ylen sivuilta jutun Prisma Studion ja Helsingin Yliopiston teettämän väsykyselyn tuloksista. Tulokset eivät tule yllätyksenä varmaan kenellekään. Peräti yli puolet kyselyyn vastanneista kokee itsensä aina, lähes aina tai usein väsyneeksi sen jälkeen kun on herännyt. Saman asian toteamiseen riittää pieni käytännön gallup kahvipöydässä ja silmämääräinen vastaantulijoiden havainnointi. Miksi rääkkäämme itseämme näin? Lue lisää

3 tapaa nostaa energiatasoasi nopeasti

Kun on paljon työtä ja vaaditaan tiukkaa keskittymiskykyä, huomaat nopeasti sen vaikutukset myös energiatasoosi. Me suomalaiset olemme tottuneet sinnittelemään. Vedämme niskan vain tiiviimmin kyyryyn ja ryhdymme suorittamaan hartiavoimin.

Tämä vanha keino on kuitenkin lyhytnäköinen ja uuvuttaa nopeasti. Se ei varsinaisesti auta meitä enää tänä päivänä, kun työmme ja kaikki muukin elämä vaativat yhä enemmän skarppia ajatusta. Tässä 3 tapaa joilla nostat energiatasoasi nopeasti työpäivän aikana ja takaat reippaan fiiliksen itsellesi myös pitkällä aikavälillä. Lue lisää

Näin muutat ruokavaliosi helposti keveämmäksi

 

Kaipaatko kevennystä ruokavalioosi? Jos kesällä nautit herkuista normaalia vapaammin, paluu arkeen vaatii pientä pinnistelyä. Muistuta itseäsi siitä, että elimistö tottuu kyllä pian keveämpään rutiiniin. Jo muutamassa päivässä huomaat positiivisia muutoksia olossasi ja myös se kannustaa sinua jatkamaan. Tässä muutama vinkki, joilla teet ruokavaliosi keventämisestä itsellesi helpompaa. 

Lue lisää

Miksi teemme itsellemme hyvinvointitavoitteita, joita emme oikeasti halua?

Tässä podcastissa pohditaan, kuinka teet hyvinvointitavoitteestasi oikeasti innostavan ja motivoivan. Usein teemme itsellemme sellaisia tavoitteita, joita emme edes oikeasti halua. Voit varmistaa onnistumisesi, kun pysähdyt ensiksi hetkeksi miettimään miksi ja mitä oikeasti haluat saada aikaan. Kerron myös kokemuksia ensimmäisestä Starttiryhmä hyvinvointiin -valmennusryhmästäni.

 

 

Nuku paremmin – 7 apukeinoa unettomuuteen

Unettomuus vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Riittävän palautumisen puute syö energiatasoamme varsin tehokkaasti ja väsymys vaikuttaa mielialaamme ja valppauteemme. Univaikeudet ovat nykyaikana yleisiä ja olemme usein aika ymmällämme siitä, miten unettomuuden voisi korjata.

Tärkeintä on huolehtia omasta hyvinvoinnista ja palata perusasioiden äärelle. Univaikeudet ovat useinmiten merkki siitä, että jollain tavalla tasapainomme on järkkynyt. Ja usein me itse toimillamme onnistumme vielä pahentamaan tilannetta. Onneksi me itse pystymme myös korjaamaan tilanteen, kun tiedostamme missä asioissa olemme lipsuneet. Tässä muutama vinkki, joista voit aloittaa. Lue lisää

Luo itsellesi tietoisesti energisempi elämä

Nykyään on tarjolla runsaasti mittareita ja sovelluksia oman hyvinvoinnin seuraamiseen. Olemmeko liian riippuvaisia ulkoisista mittareista? Kuinka hyvin osaamme kuunnella itseämme, kehon viestejä ja tunnetilojamme? Mikä olisi oikea tapa hyödyntää mittareita ja sovelluksia oman hyvinvoinnin kehittämiseen? Kuinka voit hyödyntää mielesi voimaa ja tietoisuustaitojasi energisemmän elämän luomiseen? Lue lisää

Kärsivällisyyttä, pääset kyllä pettymyksen yli

Pettymykset ovat osa elämää. Ne kasvattavat luonnettamme, vahvistavat arvomaailmaamme ja auttavat uudelleenarvioimaan sitä, mikä meille on hyväksi ja mikä ei. Pettymykset ovat joskus hyvinkin kivuliaita. Ne sieppaavat energiamme ajatusmyllyihin, joissa mietimme syvällisiä kysymyksiä. Mikä on oikein ja mikä väärin? Miksi näin kävi? Olisinko voinut tehdä tai sanoa jotain toisin? Olisinko voinut ennakoida tämän jotenkin? Miksi juuri minä? Mitä pahaa olen tehnyt? Ja mitä seuraavaksi pitäisi tehdä? Voinko ikinä antaa tätä anteeksi? Voinko ikinä unohtaa? Ja niin edelleen.... Lue lisää

Uusi elämä! Näin toteutat monta muutosta hallitusti

Kuulutko sinäkin niihin ihmisiin, joilla uusi elämä alkaa aina tammikuussa, syyskuussa ja ehkä sen lisäksi vieläpä jokaisen loman ja viikonlopun jälkeen? Teetkö suunnitelmia ja listoja uusista elämäntavoista, päivärytmeistä ja rutiineista? Ensimmäisenä päivänä into on kova ja muutama lipsahduskaan ei vielä lannista. Mutta sitten se kuuluisa arki lyö vasten kasvoja ja suunnitelmasi alkaa mureta... tuttua? 

Lue lisää