Näin teet meditaatiosta helppoa itsellesi

Mindfulness -kursseilla ja -luennoilla herää usein keskustelua rentoutumisen, rauhoittumisen ja meditoinnin vaikeudesta. Eritoten vaikeaksi se koetaan, kun vauhtia ja kiirettä on ollut paljon ja pitkään. Voisi ajatella, että juuri silloin rauhoittumista kaipaisikin, mutta juuri silloin se myös tuntuu kaikkein vaikeimmalta. Siksi päätin kerätä tähän muutaman vinkin, kuinka voit tehdä meditaatiosta helppoa itsellesi.




1. Aloita pienin askelin

Kukaan ei pysty juoksemaan maratonia kylmiltään, vaan siihen valmistautuminen vaatii harjoittelua ensin lyhyemmillä matkoilla. Niin rentoutumisessa ja meditoinnissakin. Jos huomaat, että ajattelet rauhoittumisen vaativaan "liikaa aikaa", tunnista ensin, millaista aikamäärettä silloin ajattelet. Ja mieti sitten, millainen aika tuntuisi miellyttävältä tai kohtuulliselta. Tai luovu aikamäärityksistä kokonaan. Ajattele vain istuvasi hetkeksi, ehkä minuutiksi paikoilleen. Ja jos se tuntuu mukavalta voit jatkaa hieman pidempään. Anna itsellesi lupa lopettaa ihan milloin haluat.

 

2. Luovu pakosta

Pakko on tunne, joka automaattisesti aiheuttaa meissä välttelynhalun. Luovu siis kaikista pakon tunteista. Anna itsellesi lupa rentoutua. Anna itsellesi mahdollisuus valita rauhoittuminen. Anna itsellesi lupa rentoutua juuri sillä tavalla kuin sinulle on mahdollista juuri nyt.

 

3. Tee olosi mukavaksi

Valitse rentoutumiseen ja meditointiin mukava paikka. Valitse sellainen asento, jossa tunnet olosi mukavaksi. Unohda mielikuvat siitä, miten pitäisi olla. Tämä on sinun omaa aikaasi, omalle hyvinvoinnillesi. Sinä saat päättää.

 

4. Luo rutiini

Varaa ajatuksissasi mahdollisimman sopiva ja toimiva aika rauhoittumiselle. Luo sille pieni rutiini, joka auttaa ajatuksiasi valmistautumaan rauhoittumiseen. Näin kehosi ja mielesi tietää, että nyt on lupa hidastaa rytmiä. Laita vaikka kaunis kynttilä palamaan merkiksi.




 

5. Kuuntele musiikkia

Musiikki on tehokas tunnelmanluoja ja se toimii myös rentoutumisessa ja meditoinnissa. Se antaa mielellesi jotain, johon voit kiinnittää huomiosi ja silloin muut ajatukset saavat levätä. Valitse itsellesi miellyttävää musiikkia, jossa käytetään pelkästään soittimia. Laulun sanat saavat ajatuksemme harhailemaan, siksi on hyvä valita instrumentaalimusiikkia. Kun käytät kuulokkeita, voit sulkea pois ulkopuoliset häiriötekijät ja luoda itsellesi oman pienen rauhallisuuden maailman.

 

6. Anna liikkeen ohjata rauhoittumiseen

Mielikuvaamme rentoutumisesta ja meditoinnista liittyy usein ajatus paikallaan olemisesta. Joillekin jo se muodostuu epämukavaksi kynnykseksi. Helpottava tieto on se, että rentoutua ja meditoida voi myös liikkeen avulla. Liikkeen on vain oltava riittävän rauhallista tai toistuvaa. Rentoutua ja meditoida voi kävellen, venytellen, joogaten, piirtäen, värittäen, puutarhassa leppoisasti touhuten... tai Asahi Health® -liikesarjalla, joka avaa mukavasti kehon jumikohtia samalla:

 

 

7. Kun rentoutuminen tai meditaatio tuntuu vaikealta, silloin tarvitset sitä eniten

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, näin se vaan on. Epämukavuus johtuu yleensä siitä, että stressikäyräsi on korkealla, ja olotilasi on hyvin levoton ja kiireinen. Silloin on erityisen tärkeää tehdä rauhoittuminen itselleen mahdollisimman helpoksi. On hyvä tiedostaa, että epämukavuus johtuu suuresta kontrastista: on kuin yrittäisit tehdä lukkojarrutuksen täydestä Formula-vauhdista. Anna itsellesi siis aikaa totutella ajatukseen hetken rauhoittumisesta. Käytä listan aiempia vinkkejä apuna. Ja pysähdy vain siksi aikaa, mikä tuntuu hyvältä. Luovu suorittamisen ajatuksesta kokonaan.

Sinulla on lupa rauhoittua, rentoutua ja meditoida juuri siten, kuin sinulle parhaiten sopii ja sillä tavalla kuin sinulle juuri tällä kertaa on mahdollista. Nykyelämän tuiskeessa sorrumme herkästi ajattelemaan myös pysähtymistä jonkinlaisena suorituksena ja samalla päähämme hiipii ajatuksia siitä, mitä teemme sitten kun tämä rentoutuminen on tehty "pois listalta"... Päästä irti ja anna itsellesi lupa olla.

Kuva: Bigstock

Haluatko lisää työkaluja energiatason ohjaukseen ja rentoutumiseen?

Lataa tästä Tietoinen Elämäntaito -meditaatiopaketti >>

Lataa tästä Energinen Päivä -äänitepaketti >>

 

 

Haluatko tiedon uusista artikkeleistani?

Lähetän mielelläni sinulle tiedon uusista jutuistani. Tilauslahjaksi saat minulta ilmaisen valmennusvideon

I agree to have my personal information transfered to GetResponse ( more information )

En koskaan luovuta osoitetietojasi muualle ja voit halutessasi peruuttaa tilauksesi milloin vain.

Lisää kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Joko olet tutustunut ENERGINEN ELÄMÄ -VALMENNUSOHJELMAAN?LUE LISÄÄ
+